Pelaajia ei mainonta haittaa
Ja miksi haittaisi, varsinkin jos sen avulla saadaan pidettyä pelien kuluttajahinnat edes jotenkin tolkullisella tasolla?
Olen ollut varsin huolissani nykypelien ja varsinkin uuden sukupolven konsolipelien tuotantokustannusten hallitsemattomasta kasvusta. Olen itse varsin hyvätuloinen, mutta kun kuluttajahinta pelille on yli seitsemänkymppiä, mietin aika tarkkaan kannattaako tuohon rahaa laittaa. Pelien laatu (=pelattavuus, kiinnostavuus) ei ole parantunut hinnan suhteessa. Asiasta on ansiokkaasti narissut mm. Greg Costikyan (hyvä yleisesitys aiheesta [PPT] Games at a Crisis Point.)
Lääkettä tähän tuskaan voisi tuoda pelin sisällä mainostaminen. Luulisin, että in game advertising olisi houkutteleva konsepti mainostajalle. Demografia on hyvin tiedossa ja kohderyhmän koko voidaan laskea hyvinkin tarkkaan. Myös mainonnan paluukanava on peliympäristössä helppo järjestää.
Tutkimusta aiheesta

0 Comments:
Post a Comment
Links to this post:
Create a Link
<< Home