Paperiprotolla parempia pelejä
Gamasutran artikkeli sivuaa aihetta, joka on pulpahdellut omassa työssäni aika ajoin esiin. On ilmeistä, että jos pelin mekaniikka tai idea osoittautuu sudeksi vasta pelattavassa demossa, ollaan auttamattomasti myöhässä.
Itse olen kokenut, että pelin testaaminen paperilla tai muilla ei-tietoteknisillä välineillä ennen kuin riviäkään on koodattu, on paras vakuutus huonojen peli-ideoiden varalle. Tässä vaiheessa testaus on halpaa ja valtaosin jopa hauskaa.
Minä pääsin kokeilemaan ensi kertaa konseptia Aniwayn Miikka Lyytikäisen aloitteesta In Sanity: Murder of Crows -kauhuroolipelin suunnitteluvaiheessa. Pelin käsikirjoitus tehtiin pitkälti roolipelaamalla Call of Cthulhun pelisysteemillä, joka on sopivan yksinkertainen mekaniikaltaan tämän kaltaiselle konseptille.
Tiimin monimuotoisuus toi mukavasti esiin odottamattomia tapahtumien kulkuja ja rikasti pelikokemusta kummasti verrattuna siihen, että kässärin olisi kirjoittanut yksi henkilö kammiossaan. Sivutuotteena testaus/roolipelisessio hitsasi ja sitoutti tekijätiimiä kummasti (ja synnytti uuden parisuhteen...)

0 Comments:
Post a Comment
Links to this post:
Create a Link
<< Home