Send As SMS

tiistai, kesäkuu 20, 2006

Onko meillä halua vaurastua?

Yrittäjien määrä on ennätystasolla, mutta kasvuyrityksiä ei vain näy missään. Mistä on kyse, kun teknisesti lahjakkaat suomalaiset eivät perusta nopeasti kasvavia korkean teknologian yrityksiä?

Ymmärrän tavallaan sen, että näin pienessä maassa ei ole palveluinnovaatioiden perinteitä. Mikä mahtaa olla teknologiainnovaattoreiden tekosyy? Perinteisesti on vedottu siihen, ettei maasta löyty myynti- ja markkinointialan osaamista. Bullshit, sanon minä. Meillä on useita aidosti kansainvälisiä yhtiöitä, jotka ovat hyvin onnistuneet myynnissä vaikka kuinka kauan. Kyse lienee siitä, että kasvuyritykset ovat niin heikosti rahoitettuja, etteivät ne pysty kilpailemaan huippumyyjistä teollisuuden ja muiden vakiintuneiden alojen kanssa.

Mistä sitten lääkkeitä rahoitukseen? Teknologiavetoisten pk-yritysten rahoitusnäkymää vinouttaa se, että valtiovallan taholta tuetaan teknologiakehitystä voimakkaasti ja yrittäjät kuvittelevat kai sen riittävän. Yleisesti näkee ilmiötä, että yritykset kehittävät tuotteitaan haudan partaalle saakka, ja kun pitäisi päästä myymään, alkaa kassa olla tyhjänä. Sitten tyypillisesti haetaan jotain murusia vaikkapa kotimaisilta alkuvaiheen sijoittajilta, annetaan iso osa firmasta pois huonolla valuaatiolla ja todetaan, että vakavaraiset amerikkalaiset tai israelilaiset firmat menevät maailmalla ohi oikealta ja vasemmalta.

Sääli, ettei meillä ole voimakkaita asevoimia rahoittamaan innovaatiotoimintaa kovalla rahalla ja aidosta tarpeesta.

0 Comments:

Post a Comment

Links to this post:

Create a Link

<< Home